Töitä tarjolla! Etsimme osa-aikaista harrastekoordinaattoria

13.6.2024

Etsimme osa-aikaista harrastekoordinaattoria Voimisteluseura Kyrön Kiepille

Haemme reipasta ja iloista, seuratyöstä kiinnostunutta täysi-ikäistä henkilöä, jolle lasten ja nuorten liikunta ja liikunnan ilo on lähellä sydäntä. Selviät nopeastikin muuttuvissa tilanteissa ja saat lapset ja nuoret innostumaan monipuolisten ja laadukkaiden harrastetuntien kautta. 

30 vuotta täyttävä Voimisteluseura Kyrön Kieppi on Hämeenkyrön seudulla toimiva voimisteluseura. Tarjontamme on laajaa: meillä on ryhmiä taaperoista aikuisiin saakka. Lajitarjonnassa on telinevoimistelua, teamgymiä, akrobatiaa ja parkouria. Jäseniä on 352, eli toimintamme on vilkasta suhteessa Hämeenkyrön kunnan kokoon. Olemme myös lasten ja nuorten tähtiseura. Meillä on kokoaikainen toiminnanjohtaja. Nyt haluaisimme palkata osa-aikaisen harrastekoordinaattorin toiminnanjohtajan työpariksi.

Harrastekoordinaattorin toimenkuva käsittää suurelta osin seuran harrasteryhmien ohjaamista, lisäksi vapaaehtoisten rekrytoimista, harrastetoiminnan koordinointia ja kehittämistä sekä näihin liittyviä hallinnollisia tehtäviä. 
Paikka puolipäiväinen (75 h/kk) ja määräaikainen kaudelle 2024-2025. Tavoitteena pysyvä työpaikka. 

Edellytämme harrastekoordinaattorilta soveltuvaa koulutusta sekä kokemusta voimistelun ohjaamisesta. Koulutus voi olla esim. liikunnanohjaaja, liikuntaneuvoja tai liikuntatieteiden maisteri. Kokemus seurahallinnossa työskentelemisestä sekä Voimisteluliiton valmennuskoulutusten suorittaminen ovat eduksi ja erityislasten ohjaamiseen liittyvä osaaminen on iso plussa. Tehtävä edellyttää valmiutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin.

Tärkeintä kuitenkin on, että sinulla on motivoitunut ja sitoutunut työote sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Olet innostunut, sinulla on positiivinen asenne työntekoon sekä halu liikuttaa lapsia ja nuoria. 

Tarjoamme sinulle mahtavan seurayhteisön, jossa voit kehittää toimintaa ja itseäsi toimijana. 

Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset 7.7. mennessä osoitteeseen kyronkieppi@gmail.com